Sanoissa on voimaa

ALKUpisteessä syntyy välillä yllättäviä asioita, joita ei osaisi etukäteen odottaa. Kirjailija Pirjo-Riitta Tähden inspiroivasti vetämässä Alkusana-ryhmässä kirjoitimme kymmenen muistoa itselle merkityksellisestä ihmisestä. Kirjoitin lapsuuden ystävästäni Pirjosta, jonka kanssa asuimme 50- ja 60 -luvuilla samassa talossa Pohjois-Haagassa, Helsingissä.

Pirjo, Tiitta ja Poppe

”Ystäväni Birgitta (Pirjo)

1. Meillä on kuuluisia sisaruksia: Romy, Audrey Jimmy ja Pier (meille Pirre). Lähipiiriimme kuuluvat myös Marlon, Rock, Marilyn ja Gina. Liimaamme heidän lehdistä leikattuja kuvia vihkoihin ja teemme vaihtokauppoja. Olen vähän kateellinen, kun teille tulee Allers, jossa on paljon parempia kuvia kuin suomalaisissa lehdissä.

2. Teidän äiti Linnéa (Néa) on hieno ja kaunis kuin filmitähti, kävelee hitaasti keinahdellen, kihartaa hiuksensa lainehtiviksi ja sivelee Tokalon-voidetta kasvoilleen kampauspöytänsä ääressä. Emme häiritse häntä, sillä hänellä on sydänvika.

3. Sinä asut viidennessä, minä kolmannessa kerroksessa. Jaat huoneesi pikkuveljesi Popen kanssa. Yksi huoneistanne on vuokrattuna neiti Tennille. Tutkimme salaa hänen huonettaan: heteka, sen vieressä ruskea seinävaate, radio jakkaralla nurkassa. Neiti Tenni näyttää meistä hassulta, kun hän ahtautuu isoine rintoineen partio-univormuun. Nauramme kun äitisi sanoo, että neiti Tenni voisi hyvin antaa hänelle parisataa grammaa ja vielä jäisi jäljelle riittävästi.

4. Kun äitisi on sairaalassa, meidän äiti ompelee sinulle koulun kevätjuhlia varten vaalean kellomekon, jossa on kolme volankia ja pienet pussihihat. Käyt meillä sovittamassa mekkoa, jonka saumalinjoja äiti vielä viimeistelee nuppineuloilla. Mekosta tulee nätti ja se tekee sinut iloiseksi. Koulusta saat hyviä todistuksia ja koenumeroita, vaikka et ole hikipinko.

16839320_1405009782902619_1714276120_n
Sukulaisia kahvilla Pirjon kotona.

5. Äitisi mielestä sinä et ole kaunis, vaan enemmänkin isäsi näköinen, sinulla on samanlainen korkea otsa kuin hänellä. Tämän hän sanoo toteavasti, kuin asiantuntijan lausuntona. Isäsi on paljon töissä. Kotona hän on hiljainen, eikä juttele meille keittiön pöydässä, kun juomme teetä ja siivutamme edamia ranskanleivän päälle.

6. Isokokoinen nukke istuu lilanvärisessä nailonhameessaan kädet sojossa olohuoneen lattialla valkoisen lampantaljan päällä. Elisabet ei ole leikkimistä varten. Läheisiä meille ovat nallemme, sinun keltainen Mosse ja minun ruskea Palle. Teemme niille tilkuista pippelit, jotka kiinnitämme nuppineuloilla.

7. Olohuoneessanne on radionurkkaus. Istumme lattialla kuuntelemassa lauantain toivottuja. Parhaat kappaleet tulevat vasta lopussa, mutta kuuntelemme silti klassisetkin alusta lähtien. Miliza Korjuksen Warum tulee melkein joka kerta ja se on meistä hyvä, jotenkin juhlallinen.

JiMMY

8. Talvisena sunnuntaiyönä viereisessä kerrostalossa asuva Lumikon Pirkko putoaa ikkunasta ja kuolee. Sinä kiinnität ikkunaasi hakasen ja ripustat naruun maapallopankin, joka kilahtelisi jos yrittäisit hypätä ikkunasta unissasi. Pirkko oli katsonut illalla elokuvan, jossa James Dean syöksyy jyrkänteeltä rotkoon. Se kaikki on kauheaa, mutta emme silti voi hylätä Jimmyä.

9. Yhtäkkiä teidän perheen pitää muuttaa Ruotsiin, koska siellä teidän äidin sydän voidaan leikata. Teille teetetään nopeasti leijonanjalkaiset Chippendale-huonekalut, kyllin arvokkaat Ruotsia varten. Niihin on nyt varaa kun asunto on myyty. Pujottelemme eteisessä muuttoa odottavien huonekalupakettien välissä. Muutto pelottaa sinua. Lahjoitat minulle filmitähtivihkosi.

10. Kirjoitat Halmstadista, että puhettasi ei ymmärretä siellä, vaikka puhutkin ruotsia. Ja että ei ole kiva, kun kaikki mulkkivat kun teidän äiti haetaan kotoa ambulanssilla. Sinulla on ikävä meitä ja pyydät sanomaan terveisiä veljilleni ja vanhemmilleni ja rapsuttamaan puolestasi meidän Morre-koiraa, joka aina villiintyi riemusta, kun tulit meille.”         ______________________________________________

Muutama vuosi sitten tapasimme Lundissa asuvan Pirjon kanssa uudelleen ja olemme sen jälkeen pitäneet yhteyttä. Lähetin tekstin hänelle ja hän vastasi: ”Nämät kirjoitukset ovat niin suuret lahjat minulle että et voi kuvitellakaan.”
Ja vähän myöhemmin: ”Olenko kertonut että minä myös kirjoitin meistä? Kun opiskelin puolaa, meidän piti joka viikko kirjoittaa pieni tarina ja minä kirjoitin kaksi kertaa sinusta. Ne on lyhyet ja aika lapsellisesti kirjoitettu, koska mun puolan kieli oli niin heikko. Mutta silti.”

Riitta Liede Tikkaro

Tiitta ja minä (Osa 1)

Kun olin lapsi minun parhaan ystävän nimi oli Riitta.
Minä kutsuin hänet Tiitaksi.
Minun suomalainen nimi oli Pirjo.
Asuimme samassa talossa.
Leikimme metsässä ja kalliolla.
Otimme kiinni käärmeitä ja hiiriä.
Menimme hiihtämään ja rakensimme iglut lumesta.
Leikimme että olimme filmitähdet.
Minä olin Romy ja Tiitta oli Audrey.
Siten muutin Ruotsiin.
Tapasimme toisiamme viisikymmentä vuotta myöhemmin kahvilassa Helsingissä.
Hän sanoi: Hei Pirjo.
Minä sanoin: Hei Tiitta.
Hän sanoi: Viidenkymmenen vuoden aikana kukaan ei sanonut Tiitta.
Minä sanoin: Viidenkymmenen vuoden aikana kukaan ei sanonut Pirjo.

Tiitta ja minä (osa 2)

Yhtenä päivänä Tiitta tuli Lundiin.
Vietimme neljä päivää yhdessä.
Juttelimme meidän lapsuudesta.
Puhuimme vaikeista muistoista ja onnellisista muistoista.
Hän oli minun todistaja.
Minä olin hänen todistaja.
Kerran lapsuudessa olimme erittäin ylpeitä. Tiitan isä oli ostanut auton merkistä Moskwich.
Auto oli uusi, vaaleanruskea, venäläinen ja kaunis.
Tämä oli ihana muisto.
Tiitta on taiteilija. Hän on asunut ja työskennellyt monissa maissa, Espanjassa, Kiinassa, Senegalissa, Irakissa.
Olimme kävelyllä Lundissa ja Malmössa. Kävimme Louisianassa.
Ensimmäisen kerran kuulin että Tiitta puhui ruotsia.
Yhdessä puhumme aina suomea.         ______________________________________________

ALKUpisteen kirjontapiirissä viime talven teemana olivat tekstit vaatteissa. Minä kirjoin mekkooni ystäviltä saatuja lauseita sairausaikani tueksi. Anskun ja Jarmon lauseitten lisäksi mukana on Pirjon lauseita. Mekossa lukee:

”Asioilla on tapana järjestyä.
Kuinka saatoin unohtaa!
Ettei kuitenkaan mitään, mistä ei pääsisi ylitse.
Asuimme samassa talossa.
Hän oli minun todistaja.
Minä olin hänen todistaja.
Tämä oli ihana muisto!”

Ja myssyssä, joka peittää paljasta päätäni, lukee puolaksi ”Nazywalam ja Tiitta”. Ei se tarkoita muuta, kuin että ”kutsuin häntä Tiitaksi”. Mutta silti.

MEKKO 1

Mainokset

Kanin matka Berliinistä Marttiin

1. Kani BerlinNaapurin Arja törmäsi aikanaan Berliinin kirpputorilla lelukaniin, jonka ilme vetosi häneen heti. Ei hän ole mikään lelujen keräilijä, eikä antiikinkaan, eikä hän ole lapsikaan, vaan oli täyttämässä piakkoin jo tasavuosia. Kuultuaan kanin hinnan häntä rupesi kuitenkin epäilyttämään – vanhasta lelusta nyt sata euroa..

Ymmärrän häntä hyvin. Näin itsekin kerran Espanjassa antiikkiliikeen ikkunassa posliinisen kanin,  ja seisoi rehvakkaasti kädet vihreiden haalareiden taskussa ja tuntui katsovan minua vaativasti: kauanko tässä pitää vielä odottaa! Kävin useammankin kerran katsomassa ja voi, se oli kyllä vaikeaa, mutta hinta tuntui liian korkealta.

Arja päätti sitten unohtaa oman kohtaamisensa Berliinissä. Mutta ei se niin helppoa ollutkaan. Kani pyöri mielessä ja hän – erittäin järkevä ihminen – jutteli siitä kavereilleen tuon tuosta. Tasavuosien lähestyessä ja ystävien kysellessä mahdollisia lahjatoiveita, hän mainitsi että JOS satutte käymään ja JOS se sattuisi vielä olemaan siellä. Ja niin vain kävi, että juhlapäivänä Kani Berlin yllätti hänet.

Margarete Steiff

Margarete Steiff

Lappu Kani Berlinin korvassa on merkkinä siitä, että se on valmistettu maailman vanhimmalla nalletehtaalla Steiffilla. Lelutehtaan tarinaan ja sen perustajaan Margarete Steiffiin voi tutustua tästä. Itse Kani Berliniin voi tutustua ALKUpisteen näyteikkunassa, jossa se tuli esiin heti joulukalenterin ensimmäisessä luukussa ja on näytteillä uudenvuoden päivään saakka.

Minä kaipailen vielä silloin tällöin omaa ikkunaprinssiäni Fuengirolasta ja mietin, missähän se mahtaa nyt olla. Hinnan olisin unohtanut jo ajat sitten.

Riitta Liede

Ruukun matka Hanoista Helsinkiin

Kyllä taiteilija voi olla hullu! Innostuu ja ryhtyy mahdottomaan, toteuttaa sen hankalissa oloissa, maksaa siitä itse kalliisti ja kaiken tämän jälkeen vielä loistaa tyytyväisyyttään! Vietnamissa parikymmentä vuotta asunut “Mandi” Maritta Nurmi kävi kertomassa Helsingin Design-museon ”Keramiikka tilassa” -näyttelyssä olevan teoksensa valmistumisvaiheista.

Ruukku eri puolilta 56. keep your dreams like china in your hands 2014 A

                        Keep your dreams like china in your hands

Mandi oli pitkään haaveillut pääsevänsä työskentelemään 15 km:n päässä Hanoista olevaan Bat Trangin kylään, jossa on valmistettu perinteistä keramiikkaa yli 1000 vuotta. Yhtä suurta keramiikkapajaa oleva kylä perustettiin aikanaan siksi, että Punaisen joen rannoilta saatiin hienoa valkosavea. Nyt savi tuotetaan 100 km:n päästä Hai Phongista.

1. Bat Trangin kylä

Bat Trangin kylässä ruukkuja näkee kaikkialla.

Mandin työtä varten valettiin kaksi metriä korkea, noin 50 kiloa painava ruukku ja sovittiin, että hän voi maalata sen pajassa. Tunnin pituisilla bussimatkoilla Hanoista Bat Trangiin hän opiskeli alan erityissanastoa, koska kaikki tekemiseen liittyvä piti pystyä selvittämään vietnamiksi, eikä jokapäiväinen kielitaito riittänyt siihen. Kun työ oli jatkunut liki kuukauden, pajan omistajilta pettivät hermot. Hidas! “He eivät olleet ennen törmänneet taiteen tekemiseen ja heidän perspektiivistään etenin kauhean hitaasti. Siellä maalataan samaa kuviota vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen, samalla värillä, eikä tarvitse miettiä miten mikäkin väri liittyy toiseen ja miten värit toimivat kokonaisuutena. He maalaavat ruukun kolmessa päivässä.” Vasta kun Mandi hoksasi muistuttaa, että ruukun ja siihen lehti lehdeltä liitettyjen saviruusujen piti ensin kuivua 10 päivää, tilanne oli pelastettu.
Pian putosi uusi pommi, kun Mandi sattui mainitsemaan ikänsä: voitteko kuvitella että se nainen on 60-vuotias! ”He eivät voineet uskoa korviaan. Heidän kulttuurissaan sen ikäinen nainen pomottaa jo muita, eikä istu pienillä jakkaroilla tai kiipele korkeilla tuoleilla työtä tekemässä.”

Muna uuniin menossaValmis muna

Ruukun kuivumista odotellessa Mandi kokeili isoon keramiikkamunaan, miten värit reagoivat poltettaessa. Maalausvaiheessahan värit näyttävät keskenään samanlaisilta ja kaikki pitää pystyä kuvittelemaan päässä. Myös se, miten värit suhteutuvat toisiinsa. Uuniin muna lähti kolmikerroksisessa vaunussa ja hyvässä seurassa, buddhien kanssa. Värikokeilun lopputulos oli tekijälle kuitenkin suuri pettymys. Pajassa oli vielä lisätty munaan antiikkinen pohjaväri, joka täydensi epäonnistumisen. Mandi oli tarkoittanut pohjavärin valkoiseksi. Hän työnsi esineen pöydän alle piiloon, kunnes keksi viedä sen myyntigalleriaan ja kas vain – parin päivän päästä muna oli ostettu ja matkalla jenkkeihin. Sen hetkinen taloustilannekin pelastui.

Ruukku tekovaiheessaRuukun kuviot ovat osia Mandin maalauksista 20 vuoden ajalta: ruusuja, apinoita, kenkiä, sydän aorttoineen, sontiaisia jne. Paikallisinen tekijä maalasi ruukun alaosaan karpin perinteisellä tyylillä. Toinen neuvoi, että virheitä saa korjattua poistamalla maalia partakoneen terällä höyläten. ”Salaa vedin, ettei omistaja nähnyt kun oli jo muutenkin paineita projektin venymisestä.”
Vielä piti jännittää polttovaihetta. Joka viidennen ruukun kerrottiin hajoavan poltettaessa. Ruukku kuitenkin selvisi ehjänä ja pajassakin sitä pidettiin kauniina, vaikka se kovasti naurattikin. Reippaasta bambusäleeseen pakkaamisesta ja Hanoihin kuljetuksestakin se selvisi. Hanoissa ruukku oli esillä Goethe-instituutin näyttelyssä, jossa vieraili myös turkulainen kuvataiteilija Anna-Maija Aarras. Hän vihjaisi, että hakuaika huomattavaan nykykeramiikan näyttelyyn Suomessa jatkuisi vielä viikon ajan. Hakijoita oli satoja ja näyttelyyn valittiin 44, Mandi heidän joukossaan.
Hän oli tuolloin Turussa ja valinta merkitsi, että pitäisi lähteä itse Hanoihin valvomaan pakkausta ja kuljetusta. Lentorahti maksoi pari tonnia, omat matkat tonnin.

ruukku näyttelyssäSitä Mandi ei vielä edes ajattele, miten maljakko kuljetetaan näyttelyn jälkeen hänen kotipaikalleen Laitilaan ja missä se siellä säilytetään. Ihan ilmaista ei sekään ole.

Mutta 11. tammikuuta asti maljakko hehkuu upeana Helsingin Design-museossa.